lauantai 29. lokakuuta 2011

Punaajuuririsotto ja paahdettu lohi

Kun kissa on poissa niin hiiret hyppii pöydillä, tai minun tapauksessa kun ukko on poissa niin voi käyttää punajuurta ja lohta ( tai sieniä tai parsakaalia tai katkarapuja tai simpukoita ja kuminaa........).

Punajuuririsottoa varten paahdoin punajuuret lohkoina ja valkosipulin. Itse risottoon sitten näiden lisäksi punaviiniä, kanalientä, timjamia ja parmesaania ja tietysti suolaa ja pippuria.


Loheen kokeilin mausteeksi kuminaa suolan ja pippurin lisäksi. Ja sitten pahdoin sen rapea kuorikseksi.

Kerrankin timing oli kohdallaan, kala ja risotto valmistuivat yhtä aikaa ja kalan kypsyysaste oli ihan nappiin.


Ainoa huono puoli oli että jouduin nauttimaan aterian yksin......

torstai 27. lokakuuta 2011

Habanerohillo

Jo vuosia sitten aloin tehdä paholaisen hilloa ihan reseptin mukaan, mutta nykyään ainekset ovat vähentyneet chiliin, tomaattiin, etikkaan ja hillosokeriin (valkosipuliin jos kotona on). Minun hillooni tulee aina reilusti chiliä, ja viime aikoina useimmin vain habaneroa. Tällä kertaa hillossa on 9 suklaahabaneroa ja seitsemän aji cristalia sekä 500g tomaatimurskaa + noin 400g hillosokeria + loraus etikkaa. Tässä siis kuva pääosan esittäjistä



Nyt vaan näyttävät kasvit kovin kynityiltä.

Valmiista tuotteesta pari purnukkaa menee sellaisille kavereille lahjaksi jotka arvostavat ekstra hottia. Itse käytän hilloa monien erilaisten ruokien mausteeksi. 

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Alkusyksyn satoa

Habanerohilloa odotellessa voi katsella aiemmin säilöttyä. Ystaväni A-M kasvattaa innolla tomaatteja parveekkella ja sadosta pääsevät nauttimaan muutkin. Itse väsäsin niistä jonkun perusketsuppiohjeella chilillä höystettyä versiota ja Nigel Slalterin ohjeella chutneytä. Kuvassa mukana edellinen satsi habanerohilloa, kaupan chileistä tehtyä.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Chiliyllätys

Koko kesän olen odottanut habanerojeni punastuvan mutta ne ovatkin muuttuneet suklaanruskeiksi. Kyseessä onkin siis chocolate habanero ja niin löytyi nimi bloggaukseen. Tässä yllärichilini mitä tänään maistoin pienen pienen siivun ja järkyttävän tulistahan se oli mutta myös ihanan hedelmäisen  makuista.

Lisäksi ikkunalaudalla talven pimeyttä "pelolla" odottelee aji cristal, bolivian rainbow ja turbo pube.Kaikki vielä reippassa kunnossa ja osa kukkiikin. Sadosta suurin osa käytetty tuoreelta mausteena ja salsassa mutta seuraavaksi vuorossa habanerohillon valmistus.