tiistai 7. helmikuuta 2012

Viikonloppureissu Tallinnaan

Siskolikka halusi pienelle viikonloppu breikille ja mukana täytyisi olla jotain pientä luksusta. Niinpä päätettiin mennä Tallinnaan mutta hieman parempana hotelliin, valinta osui seuraavaan: Savoy Boutique hotel vanhan kaupungin laidalla mutta ihan keskellä kaupunkia. Hotelli olikin mukava vanhaan taloon tehty  pieni ja viihtyisä paikka.

Illallisen päätimme syödä hotellin yhteydessä olevassa ravintola MeKKissä, sillä siitä olin lukenut kehuvia arvosteluita. Itse valitsin alkuruuaksi "kevyesti suolattua sian vatsareunaa, paahdettuja hasselpähkinöitä, tuplavahvaa lihalientä, sipulikreemiä ja runsaassa voissa paistettua vehnäleipää", ja se olikin aivan minun maun mukaan, sipulipureen ja lihaliemen yhdistelmä vei kielen mennessäään. Siskoni otti vuohenjuustofanina "marinoitua punajuurta, hasselpähkinää, vuohenjuustovaahtoa ja omenasiideri-kastiketta" ja oli ihan tyytyväinen annokseensa, mutta ei yltynyt ylisanoihin. Pääruuan osalta sitten tyydyin vähän heikompaan suoritukseen vaikka" ankanfileetä, rapeaa sipulia, hunajalla paahdettua punajuurta ja mausteista päärynäkastiketta" ei ollut huonoa, ei se mielestäni noussut alkuruuan tasolle. Sen sijaan siskoni valitsema annos "ruskistettua ja haudutettua lampaanlihaa, sipulia ja palsternakkasosetta" oli aivan mahtava, etenkin siinä ollut tumma kastike.

Jälkiruuaksi otimme sitten vain kahvia ja portviiniä, vaikka jälkiruokalistakin vaikutti houkutelevalta. Olin muuten taas kerran olin lähtenyt reissuun ilman kameraani ja kännykkäni 2 megapixelin kameralla ei viitsinyt ruokakuvia ottaa.

Tuliaisiksi ostin paria virolaista juustoa ja puhvelinmakkaraa ja tietysti laivalta lähti myös muutama viinipullo matkaan.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Jalopeno popovers

Perjantai-illan suupaloiksi tein jo muutama viikko sitten  jalopeno cheddar popovers seja. Silloin muutin vain cheddarin ( mikä ei ole suosikkijuustojamme) emmentaliin. Kokemus oli  ihan ok mutta tuntui että repeptiä pitää vähän viilata eli emmantaliin vaihtamisen lisäksi  vähensin nyt munien määrän kahteen ja lisäsin jalopenojen määrää ilman että rakennekaan kärsi. Aikoinaan ensimmäisen erän paistoin syvissä muffinsivuoissa, mutta niistä tuli silloin  liian paksuja niinpä satsasin uuteen matalampaan muottiin ( 12 koloa) ja taikinaa oli juuri sopiva määrä tähän peltiin. Reseptihän muistuttaa paljon pannukakkutaikinaa tai jopa englantilaista yorkshire-buddingia ja on tosi helppo ja nopea tehdä. Jalopenojen tilalla varmaan voi kokeilla melkein mitä vaan.....

torstai 2. helmikuuta 2012

Hiljaiseloa

Vaikka talven selkää alkaa varmaan taittua, valoa on selvästi lisää, niin että chilitkin alkavat innostua, ei tämä bloggaus ole juuri innostanut. Onneksi olin tänne tallentanut suklaabrownie reseptin, minkä muuten olin hukannut/unohtanut, niin pääsen tekemään sitä uudelleen, oli se kuitenkin brownie yrityksistäni selvästi paras versio.

Laitan mukaan kuvan yhdestä kaikkien aikojen suosikki ruuastani elikkä lindströmin pihveistä. Reseptiä en niihin tavallisesti tarvitse, ainesten suhteet tulee sormituntumalla, keskeisinä aineina jauheliha ja paahdettu tai raastettu punajuuri, lisäksi suolaa ja pippuria, joskus rosmariinia. 


sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Lanzarote

Viikko Lanzarotella takana, hyvät oli kelit, ruuat ja juomat. Erityisen hyvää ruokaa ja palvelua sai La Cabaña ravintolassa hieman Puerto del Carmenin ulkopuolella. Paikka on pieni ja viihtyisä, vain noin 20 paikkaa, joten palvelu myös sen mukaan.

Itselläni alkuruokana Seared Scallops with Crispy Bacon and an Orange and Ginger Marmalade, kaunis annos, kampasimpukat olisivat voineet olla vähän enemmän karamellisoituneet.Muulla porukalla oli startereiksi yhdellä hanhenmaksaa,  yhdellä savulohta ja yhdellä ankankonfitti ja kaikki kehuivat kovasti annoksiaa.

Pääruoaksi valitsin Seared Barbary Duck Breast with a Port and Cherry Jus, ja se oli kyllä täysosuma, ankan kypsyysaste kysyttiin, ja sain mitä pyysin, sopivan roseen ja mehukkaan tipun. Kirsikat ja soosi kruunasivat annoksen. Ankka kelpasi myös yhdelle toiselle porukasta, yksi valitsi kanan ja yksi urugualaisen fileen, minkä soosia ( aurinkokuivattu tomaatti, sinappi ja rakuuna) hän erityisesti kehui.

Pääruuat olivat tosi runsaita, mutta pitihän sitä silti maistaa vielä jälkkäreitä, niitä ei ole kylläkään listalla, mutta tarjolla kuitenkin kahdeksan vaihtoehtoa. Itse valitsin passionjuustokakun, ihanan raikas ja makea. Talon tarjoamana vielä päälle makea juoma: moscatelia yhdistettynä brandyyn.

Tätä paikkaa kehtaa suositella, kuvia ei ole kun vain keskityin nauttimaan annoksistani :D







keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Sairaslomaa - ei inspistä

Olen ollut viime viikon maanantaista asti saikulla, ja vaikka kauhean kipeä en olekaan, niin eipä ole innostusta paljon puuhailla keittiössä. Eilen valmistin "pikaruokaa" täysjyvänuudeleista, pakasteherneistä ja tonnikalasta, mausteeksi mustaa pippuria ja parmesaania. Ihan hyväähän siitäkin tuli.

Tänään odottaa jääkaapissa kukkakaali käsittelyä, ehkäpä se saa seurakseen pekonihilloa.

Nyt odottelen jo vesikielellä lauantaita ja kaverin järjestämää raclette-iltaa.

Muuten olen aikaa viettänyt kirjojen ja woody allen elokuvien parissa, mutta toissapäivänä keksin alkaa neuloa lasten tossuja tähdelangoista, ainoa ongelma oli parsinneulan löytäminen päättelyihin, sillä sitä olen käyttänyt varmaan viisi vuotta sitten viimeksi kun innostuin neulomaan villasukkia. Seuraavaksi siirryn sitten aikuisten sukkiin. Ja tämähän tarkoittaa että joululahjat tulee tässä saikun ohessa ( no kai täytyy sitä väkevää joulusinappia laittaa lähempänä joulua). Tosin mitä sitä nykyään enää uskaltaa tehdä kun kerran voi iltasanomien mukaan tulla rikolliseksi..........

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Viime viikonloppu Tampereella

Viikonloppuna olin Tampereella ja Lempäälässä. Matkat sujuivat tällä kertaa aikatauluissaan junilla. Tampereella bridgeä Svenska Clubbenilla ja  lounas thai-laos-ravintolassa, missä söin tulista chileillä, korianterilla, limellä ja varsisellerillä maustettua possua. Korianteri oli saanut ehkä liian suuren vallan makumaailmassa, mutta annos oli kyllä rapea ja raikas ja koristelut hienot. Muilla oli lautasillaan ankkaa, lammasta, currya ja kanaa eri sooseilla, ja hyvin tuntuivat lautaset tyhjenevän.

Illan alkuruuaksi saimme mozzarella-basilika-tomaatti salaattia ja pääruoaksi oli emäntä valmistanut mahtavia lihapullia tomaattikastikkeessa ja spagettia.  Ja jälkiruuan olinkin tuonutkin mukanani, eli brownieta ja hyvin tuntui sekin menevä alas.

Lihapullien juomaksi korkkasimme Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso - ripassojen edullisimmasta päästä mutta aivan kelpo juoma.

torstai 3. marraskuuta 2011

Suklaabrownie

En ole innokas leipoja mutta pitää sitä aina välillä jotain yrittää. Tällä kertaa suklaabrownieta tuliaiseksi kyläreissulle Tampereen suuntaan.Resepti on yhdistelmä eri lähteistä eli
  • 125g tummaa suklaata ( lidl 70%)
  • 125g voita
  • 3 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl mantelijauhetta
  • 2dl vaahtokarkkeja pieninä palasina 
Uuni noin 175 C ja paistoaika n. 25 min

Sulatin voin ja suklaan vesihauteessa. Sekoitin kuivat aineet. Vaahdotin munat ja sokerin. Sitten yhdistin seokset ja laitoin sen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan + kaksi koekakkua muffinsivuokiin.



Ei ehkä kaunotar, mutta koekakku ainakin tosi makoisa.